Toholammin Puhallinorkesteri

 

Toholammin Puhallinorkesteri, entinen Koulusoittokunta on aloittanut toimintansa 1972. Orkesterin perusti ja sitä johti vuoteen 2012 Osmo Jämsä. Vuonna 2006 toiseksi johtajaksi tuli orkesterin riveissä aikanaan trumpettia soittanut ja Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut Mika Jämsä. Syksyllä 2014 toiseksi johtajaksi saatiin kasvatustieteen maisteri Eliisa Eero. Orkesterin noin 25 soittajaa ovat pääasiassa yläkoulu- ja lukioikäisiä. Lampin Puhkujunnuihin tullaan yleensä alakouluikäisinä. Soittajien koulutuksessa yhteistyö Keski-Pohjanmaan Konservatorion kanssa on alusta saakka ollut tärkeää.

 

Orkesteri on tehnyt seitsemän ulkomaanmatkaa: Länsi-Saksaan 1985, Itä-Saksaan 1988, Viroon 1993, Viroon 1998, Tsekkiin 2004, Latviaan 2005 ja Venäjälle 2005. Toholammin Puhallinorkesteri on mukana kuudella äänitteellä, jotka se on tehnyt lähinnä seurakunnan kuorojen kanssa yhdessä ja vuonna 1990 se on soittanut suoran konsertin Ylein 1-kanavalla. Paras kilpailumenestys ajoittuu vuosiin 1987 - 1990, jolloin tuli voitto SULASOLin orkesterikilpailussa ja peräkkäisinä vuosina Suomenmestaruudet B- ja A-sarjoissa.

 

Toholammin Puhallinorkesterissa on sen historian aikana ollut yhteensä yli 250 soittajaa ja se on auttanut alkuun noin 30 ammattimuusikkoa.