Toholampi on jälleen mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa

Toholammin kunta osallistuu toistamiseen Ylen valtakunnalliseen Miljoona roskapussia -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään roskia lähiympäristöstään, vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan sekä kiinnittää huomiota vastuulliseen luonnossa liikkumiseen.

Viime vuonna koko maassa kerättiin kampanjan aikana yhteensä noin viisi miljoonaa litraa roskaa, eli 210 000 roskapussillista. Toholammilla kerättiin yhteensä 334 roskapussia – päästäisiinkö tänä vuonna viiteensataan?  Haastamme kaikki lamppilaiset mukaan roskatalkoisiin!

Voit tuoda yleisiltä alueilta kerättyjä roskapusseja Artesaaniopiston ja toimintakeskuksen läheisyydestä löytyvälle roskalavalle 19.5. saakka.
Kerätyt roskapussit voi merkitä kampanjan laskuriin Ylen verkkosivuilla. Samalla voi kisailla leikkimielisesti vaikkapa naapurikuntien kanssa kerättyjen roskapussien määrässä.

 

Näin voit osallistua kampanjaan:

  1. Hanki Yle-tunnus https://yle.fi/aihe/yle-tunnus

  2. Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi

  3. Lähde ulos – yksin tai porukalla

  4. Kerää roskia ympäristöstä

  5. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi

  6. Kirjaudu Ylen verkkosivuille

  7. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen kaupungin/kunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia

  8. Haasta ystäväsi mukaan!

--