Toholampilainen – äänestä mihin 20 000 euroa käytetään!
Toholammin kunta toteuttaa osallistuvaa budjetointia nyt kolmatta vuotta. Tänä keväänä kuntalaiset pääsevät äänestämään kymmenestä konkreettisesta ehdotuksesta – ja eniten ääniä saanut idea toteutetaan mahdollisimman pian.
Osallistuva budjetointi tarkoittaa sitä, että osa kunnan budjetista annetaan suoraan kuntalaisten päätettäväksi. Toholammilla tähän on varattu 20 000 euroa, ja päätösvalta on kuntalaisilla.
Ideat kuntalaisten omista toiveista
Tämän vuoden äänestettävät ehdotukset on nostettu syksyn 2025 strategiakyselyn yhteydessä kerättyjen kuntalaisten ideoiden pohjalta. Ideoista on muotoiltu kymmenen äänestyskelpoista ehdotusta. Mukana on liikuntaan, nuoriin, kyläkuvaan ja kuntamarkkinointiin liittyviä ehdotuksia:
- Pieni ulkokuntosali keskustaan – Maksuttomat kuntosalilaitteet budjetin sallimissa rajoissa, käytettävissä ympäri vuoden kaikille vapaasti.
- Pururadan kehittäminen – Parannetaan Toholammin pururatoja.
- Kuntoportaat Sykäräiseen – Uudet kuntoportaat Sykäräisen mäkeen.
- Kirjastolle neljä sähköpyörää – Kuntalaiset voivat lainata sähköpyörän kirjastosta.
- Lampin hallin kuntosalin kehittäminen – Kuntosalin kehittäminen yhdessä käyttäjien kanssa.
- Moposuora nuorille – Turvallinen paikka ajaa – nuoret saavat oman paikan mopoiluun.
- Yhteiset retket nuorille – Elämyksiä ja harrastuksia koko kylän nuorille.
- Kyläkuvan kohentaminen – Siistimpi ja viihtyisämpi Toholampi – torialueesta rantapuistoon.
- Maksuton iso tapahtuma kaikille – Yhteinen elämys koko kunnalle – nimekäs artisti tai perhejuhla.
- Kuntamarkkinointi – some-lähettiläs – Toholampi someen – palkataan kesäsomettaja kertomaan kunnasta maailmalle.
Osa saapuneista ideoista olisi vaatinut isomman budjetin ja on siksi jätetty tämän kierroksen ulkopuolelle. Osa ideoista pyritään toteuttamaan kunnan päivittäisessä työssä.
Näin äänestät
Äänestäminen on helppoa ja vie vain muutaman minuutin.
- Mene äänestyssivulle osoitteessa www.toholampi.fi/osallistuva-budjetointi
- Syötä sähköpostiosoitteesi – saat henkilökohtaisen äänestyslinkin sähköpostiisi
- Klikkaa linkkiä ja valitse enintään kolme suosikkiasi
- Lähetä äänesi
Sama sähköpostiosoite voi äänestää vain kerran. Jos et halua äänestää verkossa, voit äänestää paperilomakkeella kirjastolla.
Äänestysaika päättyy 31.5.2026.
Voittaja julkistetaan kesäkuussa
Äänestyksen päätyttyä tulokset julkistetaan ja eniten ääniä saanut ehdotus toteutetaan 20 000 euron budjetilla. Toteutus käynnistyy heti äänestyksen jälkeen.
Reaaliaikaisen äänestystilanteen voi tarkistaa osoitteesta www.toholampi.fi/osallistuva-budjetointi koko äänestysajan.
Osallistuva budjetointi vahvistaa demokratiaa
Osallistuva budjetointi on käytössä kunnissa ympäri suomen. Toholampi on mukana jo kolmatta vuotta, ja malli on osoittanut toimivuutensa: aiemmin on toteutettu mm. Kuusiston Kota.
Osallistuvaa budjetointia on tänä vuonna kehitetty osana Toholammin kirjaston demokratiahanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia arjen tasolla. Demokratiahanke on saanut rahoitusta Lupa- ja Valvontavirastolta.
Lisätietoja:
Ville Keränen, demokratiahanke, Toholammin kirjasto, , p. 040 519 8481
Ville Hirvikoski, sivistysjohtaja, Toholammin kunta
Äänestyssivu: www.toholampi.fi/osallistuva-budjetointi