Liikuntaneuvonta

Hanke kesälomailee 6.7 – 17.8.2026 (3.-7.8. tavoitettavissa). Toiminta jatkuu jälleen elokuun lopulla. Aurinkoista kesää!

 

”Kuinka aloittaisin liikkumisen? Mikä sopisi minulle? Mitä lajeja voisin harrastaa?”

Liikuntaneuvontaa Keski-Pohjanmaan maaseutukuntiin -hanke on saanut Aluehallintovirastolta uuden rahoituksen toiminnalleen, ja hanke jatkuu jo kolmatta vuotta Toholammilla!

Hankekoordinaattori Salla Valo antaa maksutonta opastusta liikunta-asioissa kaikenikäisille ja ennen kaikkea uusille liikkujille. ”Liikuntaneuvontaa Keski-Pohjanmaan maaseutukuntiin” -hanke on neljän kunnan yhteishanke, jolla pyritään lisäämään arkiliikuntaa erityisesti vähäisesti liikkuvien työikäisten, eläkeläisten ja lapsiperheiden keskuudessa. Liikuntaneuvontaa järjestetään Toholammilla, Perhossa, Halsualla sekä Lestijärvellä. Liikuntaneuvontatapaamisia on mahdollista pitää oman kunnan järjestämissä tiloissa kunnantalolla tai esimerkiksi liikuntapaikoilla. Liikuntaneuvonta-ajan voi varata soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Myös Soiten terveyspalveluiden henkilöstö voi varata sinulle ajan liikuntaneuvontaan lähetteellä.

Varaa aika liikuntaneuvontaan Sallalle:
p. 040-1535878 (ma-pe klo 09-15)

Voit myös tulla mukaan kaikille avoimiin, veloituksettomiin liikuntakokeiluihin! Liikuntakokeilut on suunnattu kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille. Rohkeasti mukaan liikkumaan yhdessä! 

Seuraa tiedotusta kunnan kanavissa kuten kuntatiedotteessa, sekä hankkeen omalla somekanavalla: @liikuntaneuvontaamaaseudulle

 

TULOSSA syksyllä 2026:

Matalan kynnyksen TUOLIJUMPPA (8 jumppakertaa). Tuolijumppa tiistaisin 29.9. alkaen klo. 12.00 kirjaston alakerran monitoimitilassa. Kulku alaovesta. Maksuttomalla matalan kynnyksen jumpalla hyödynnetään omaa kehonpainoa ja erilaisia liikuntavälineitä. Jumppa tehdään pääasiassa tuolilla, joten se soveltuu kaikenkuntoisille. Tervetuloa mukaan!