Pajamäen perinnekeskus

 

Toholammin oma pitäjätalo Pajamäki, joka on rakennettu 1800-luvulla, edustaa tyypillistä, jo melkein kokonaan hävinnyttä perinteistä toholampilaista talonpoikaista rakennustyyliä. Peruskorjauksen yhteydessä talo entisöitiin vanhaan tyyliinsä. Sisustamisessa ja kalustamisessa on noudatettu tarkoin perinteisiä värejä ja materiaaleja. Talossa on tilava tupa ja kaksi peräkamaria. Yläkerran neljä kesäkamaria ja avovintti on kunnostettu. näyttelytiloiksi. Nykyaikainen keittiö ja sosiaalitilat mahdollistavat talon käytön vaativiinkin tilaisuuksiin.

 

Pajamäki sijaitsee Kotilan kylässä, vuonna 1556 ensimmäisenä toholampilaisena tilana veroluetteloon merkityllä asuinpaikalla, keskellä Lestijokilaakson kaunista kulttuurimaisemaa. Siellä maalaismaisen elämänmuodon perinne ja nykyisyys kohtaavat.

 

Talon peruskorjauksen ja entisöinnin suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit Tuulia ja Lasse Minkkinen. Hanke on edistynyt pääasiassa talkoovoimin ja pienten avustusten turvin siten, että päärakennus valmistui käyttökuntoon jouluksi 1999. Pajamäelle on kerätty näytteille pantavaksi entisajan maalaistalossa tarvittuja käyttö- ja koriste-esineitä, siirtolaisperinnettä sekä erilaista sota-ajan elämästä kertovaa aineistoa. Myös maan kuulujen Laitalan koristemaalareiden töitä on talossa nähtävillä.

 

Pajamäki pääsi aikoinaan mukaan POMO-hankkeeseen, jonka kautta on saatu rahoitusta perinteen tallentamiseen. Myös kulttuurirahasto ja museovirasto ovat tukeneet tätä hanketta, samoin Keski-Pohjanmaan Aikuiskoulutuskeskus peruskorjaus- ja muurauskurssien muodossa. Ratkaiseva käänne rahoituksessa tapahtui, kun hankkeen loppuun viemiseksi perustettu Pajamäki projekti pääsi Pirityiset ry:n kautta EU- rahoitteeseen Leader kotikylä+ hankkeeseen mukaan syksyllä 2001. Sieltä saadun rahoituksen turvin tehtiin kesällä 2002 koneliiteri, johon on jo kerätty runsaasti 1900-luvun maatalouskoneita ja kalustoa. Samoin kunnostettiin talon vanha leipävilja-aitta. Seuraavina kesinä rakannettiin savusauna, paja, tuulimylly, ulkokäymälä ja paikalle siirretty vanha riihi. Kokonaan julkinen rahoitus ei kattanut kustannuksia, vaan omarahoitusta ja talkootyötä tarvittiin paljon. Vajaan sadan jäsenen kannatusyhdistyksen ja pienen innokkaiden talkoolaisten joukon kovalla työllä ja ponnisteluilla Pajamäestä on tehty upea elävä perinnekeskus ilman velkaa.

 

Pajamäestä on kehitetty Toholammille elävä pitäjätalo, talomuseo, jossa maaseutumaisen elämänmuodon perinne ja nykyisyys kohtaavat. Taloon ja sen ympärille on tallennettu tieto maaseudun ja maalaistalon kehityksen lähihistoriasta ja elämästä sekä niistä asioista, jotka ovat vaikuttaneet maatalouden kehitykseen. Tämä tieto on kaikille nähtävänä ja käsin kosketeltavana, myös jälkipolville.

 

Pajamäki on myös erinomainen paikka kokouksille, juhlille, konserteille, pitäjäpäiville, laulajaisille ja perhejuhlille. Talo on kaikkien käytettävissä ja esimerkiksi pikkujoulujen pitoon tunnelma ja puitteet ovat vertaansa vailla.

 

Avoinna 2.7. - 27.7.2012 ma - pe klo 11 - 17. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

9. - 19.7. Kotila-Koskelan maa- ja kotitalousnaisten käsityönäyttely
25. - 27.7. Perinneviikko
29.7. Pitäjäpäivä

Tervetuloa tutustumaan käsitöihin ja lamppilaisiin perinteisiin, myös kahvia tarjolla.

 

Osoite: Pohjapuolentie 366, 69300 Toholampi

Tiedustelut ja varaukset: Anna-Maija Kujala p. 044 5885 251