Teemu Mäki-Asiala: Lampille oli helppo palata

Takaisin Kotilaaksoon -juttusarjassa esitellään lamppilaisia paluumuuttajia sekä aivan uusia asukkaita. Nyt esittelyssä on Sykäräiseen paluumuuttanut Teemu Mäki-Asiala.

 

Toholammin viemäriliikelaitoksen toimitusjohtaja Teemu Mäki-Asiala on toholampilainen paluumuuttaja, joka on muuttanut paikkakunnalle jo toistamiseen. Ensimmäisen kerran Teemu muutti Toholammille Kokkolasta kolmasluokkalaisena, jolloin hänen Lampilta lähtöisin olevat vanhemmat palasivat juurilleen. Perhe asui Sykäräisen Hirvikoskella ja Teemu kävi Sykäräisen kyläkoulua. 

Kemiantekniikan insinööriopiskelut veivät Teemun aikanaan Kokkolaan, ja hän ehti olla maailmalla hyvän tovin työskennellen muun muassa Helsingissä. Vuonna 2003 Teemu osti sukunsa talon Sykäräisestä ja paikka toimi hänelle tukikohtana, kun hän kulki reissuhommissa ympäri Suomea. Teemu on työskennellyt muun muassa työnjohtajatehtävissä kaivoksilla ja betoniteollisuudessa. 

Alun perin Teemulla ei ollut suunnitelmissa muuttaa Lampille kokoaikaisesti: viimeiset pari vuotta hän on asunut ja työskennellyt Kokkolassa, josta hän ehti ostaa jo asunnon. Kun toimitusjohtajan paikka tuli auki Toholammin viemäriliikelaitoksessa, oli päätös kuitenkin helppo tehdä ja Teemu laittoi hakemuksen menemään. Uusi pesti alkoi ensin sijaisuutena ja jatkui vakituisena vuoden 2023 alussa. Teemu on päässyt työkuvioihin hyvin sisälle, ja moni asia etenee tällä hetkellä hyvää vauhtia. Toholammin kunta työnantajana on ollut Teemulle positiivinen yllätys ja työporukkaa hän kehuu mukavaksi. 

Teemu kertoo, että Toholammille oli helppo palata. Rauhallista ympäristöä arvostava Teemu viihtyy Sykäräisessä, ja moni hänen lapsuudenkavereistaan asuu yhä Toholammilla. Palvelut ovat Toholammilla kunnossa: kaikki tarvittava on saatavilla, ja Toholammilta on lyhyt matka isompiin keskuksiin silloin kun on tarvetta. Useita pieniä paikkakuntia kiertäneenä Teemu kertoo, että vapaa-ajan palvelut ovat Toholammilla loistokunnossa: esimerkiksi Toholammin urheiluhalli, kuntosali ja uusi urheilukenttä ovat erityisen laadukkaita ja toimivia. 

--