Satu Linna palasi Koskelanmäelle neljänkymmenen vuoden jälkeen

Esittelemme Takaisin kotilaaksoon -juttusarjassa paluumuuttaja Satu Linnan, joka palasi juurilleen Koskelanmäelle asuttuaan vuosikymmeniä pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

Satu Linna on paljasjalkainen lamppilainen, jonka molemmat vanhemmat ovat myös kotoisin Toholammilta. Toholammin Koskelassa lapsuutensa asunut Satu kirjoitti ylioppilaaksi Toholammin lukiosta vuonna 1985. Tuore ylioppilas lähti opiskelemaan aluksi Riihimäelle ja tämän jälkeen hän muutti töiden perässä Helsinkiin. Satu ehti työskennellä markkinoinnin ja mainonnan parissa pääkaupunkiseudulla toistakymmentä vuotta.

Vuonna 1998 Satu muutti Ouluun, jossa hän perusti perheen ja työskenteli aluksi muun muassa mainostoimistoyrittäjänä yli kymmenen vuotta. Ennen Toholammille muuttoa Satu ehti työskennellä vielä vuosia Lujatalolla, ja hänellä onkin vankka kokemus markkinointitehtävistä eri aloilla. Satu on myös jatkuvasti päivittänyt osaamistaan kouluttautumalla.

Satulla oli suunnitelmissa palata Toholammille jossain vaiheessa. Kun asuntomarkkinat näyttivät hiipuvan Oulussa, katsoi rakennusalalla työskennellyt Satu ajan olevan otollinen paluumuuttoon Lampille. Satu muutti kesällä 2024 Toholammille samaan asuntoon Koskelaan, jossa hän asui jo lukiolaisena. Ajankohta oli muutolle sopiva – Satun kaksoset ovat jo nuoria aikuisia, joista toinen asuu Oulussa ja toinen Tampereella. Toholampi sijaitsee sopivasti näiden välissä ja kulkuyhteydet ovat hyvät, joten Satun lasten on helppo käydä Toholammilla loma-aikoina. Satu pystyy nyt myös olemaan paremmin Halsualla asuvan iäkkään äitinsä apuna ja tukena.

Satu auttelee myös muita Toholammilla asuvia iäkkäämpiä sukulaisiaan ja tuttaviaan: hän on ollut kuskiapuna apteekki-, kauppa- ja terveyskeskusreissuilla ja kantanut vaikkapa polttopuita. Satu kertoo olevansa hieman huolissaan siitä, että Toholammilla asuva ikääntyvä väki tuntuu tarvitsevan yhä enemmän kuskausapua palveluiden äärelle ja kaikilla ei tätä apua ole aina saatavilla.

Vaikka väestö maaseudulla ikääntyy, kertoo Satu pistäneensä ilolla merkille lasten ja lapsiperheiden määrän Toholammilla. Palveluita löytyy kunnasta hyvin ja yritystoiminta on vilkasta. Markkinointialalla uransa tehnyt Satu kertoo, että Toholammilla on paljon asioita, joita voisi hyödyntää matkailussa ja markkinoinnissa: esimerkiksi jokivarsi, maisemat ja hienot harrastusmahdollisuudet.

Tällä hetkellä Satu hakee aktiivisesti töitä. Satun arkeen kuuluu Toholammilla työnhaun lisäksi sukulaisten ja tuttavien tapaaminen, lukeminen, käsityöt, musiikki sekä ulkoilu. Toholammin kulttuurisalissa on tullut jo käytyä elokuvissa ja myös muihin kunnassa järjestettäviin kulttuuritapahtumiin Satu osallistuu mielellään.

Lämpimästi tervetuloa takaisin Toholammille Satu!

--