Sivistysjohtajan virka 1.8.2022 alkaen

Toholammin kunta julistaa haettavaksi

SIVISTYSJOHTAJAN VIRAN

Toholammin kunta sijaitsee Keski-Pohjanmaalla keskellä kauneinta Lestijokilaaksoa. Kuntamme tarjoaa laadukkaat palvelut sujuvaan arkeen ja panostaa ihmisten hyvinvointiin sekä viihtyisään asumiseen.

Pidämme Toholammilla työntekijöistämme huolen ja tarjoamme sujuvan työterveyspalvelun sekä liikunta- ja kulttuurietuuden. Avustamme myös asunnon hankkimisessa. Vapaa-aikaasi voit viettää esimerkiksi upeiden luontoelämysten äärellä. Toholammilla voit kehittää rohkeasti omaa osaamistasi.

Sivistystoimen toimialaan kuuluvat Toholammilla sivistyspalveluiden hallinto, perusopetus, lukio-opetus, varhaiskasvatus sekä kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi. Sivistysjohtaja vastaa oman toimialansa strategisen ja toiminnallisen kehittämisen lisäksi myös kunnan työpajatoiminnasta ja hyvinvointikoordinaattorin tehtävistä. Sivistysjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2022 alkaen.

Sivistysjohtajan viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, opetushallinnon tutkinto sekä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toimialan ja kunnallishallinnon hyvää tuntemusta sekä näkemystä koko toimialan palveluiden kehittämisestä. Hankeosaaminen katsotaan eduksi. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- sekä yhteistyötaitoja. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää oman palkkatoiveensa.

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava 13.5.2022 klo 15.00 mennessä Toholammin kunnan kirjaamon sähköpostiin . Viestin aihekenttään merkintä Sivistysjohtaja.

Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Jukka Hillukkala puh. 040 150 5201 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ville Suomala puh. 040 705 4644.

Toholammilla 19.4.2022

Kunnanhallitus

--