Kansallispuistot tutuiksi – Kirjailijavieraana Pepe Forsberg

Pepe Forsberg Toholammin kirjastossa 22.3. klo 18

Kansallispuistojen suosio on kasvanut viime vuosina huimasti. Monenlaiset reitit ja hyvät palvelut houkuttelevat kaikenlaisia liikkujia metsäpoluille, aloittelijoista kokeneempiin luonnossa liikkujiin. Pepe Forsberg on suositun Kansallispuistot tutuiksi -Facebook-ryhmän perustaja sekä luonto-ohjaaja, ja uuteen kirjaansa Kansallispuistot Länsi-Suomi hän on kerännyt parhaat elämykset sekä vinkit tekemiltään retkiltä.

Halusin luoda retkeilijöitä innostavan ja uudella tavalla luonnosta kertovan kirjasarjan. Oppaat toimivat sekä oman kansallispuistovierailun suunnittelun pohjana, että mukana omalla luontoseikkailulla, toteaa Pepe Forsberg.

Kansallispuistot tutuiksi -sarjan kirjoissa kerrotaan mm. puistojen luonnosta, eliölajeista sekä historiasta. Oman retken suunnittelua helpottavat käytännön vinkit parhaista retkikohteista ja reiteistä, kulkuyhteyksistä sekä puistojen säännöistä. Kansallispuistojen kartat sekä lähtöpaikkojen osoitetiedot auttavat löytämään perille hienojen luontoelämysten äärelle. (Karttakeskus).

Pepe Forsberg tulee Toholammin kirjastolle kertomaan retkistään kansallispuistoissamme, esittelee huikeita luontokuvia sekä kertoo, miten hänestä yhtäkkiä tuli Suomen suosituimman retkeilykirjasarjan tekijä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!

Palaute