Pajamäen perinnekeskus

Pajamäki

Pajamäki

Toholammin oma pitäjätalo Pajamäki, joka on rakennettu 1800-luvulla, edustaa tyypillistä, jo melkein kokonaan hävinnyttä perinteistä toholampilaista talonpoikaista rakennustyyliä. Peruskorjauksen yhteydessä talo entisöitiin vanhaan tyyliinsä. Sisustamisessa ja kalustamisessa on noudatettu tarkoin perinteisiä värejä ja materiaaleja. Talossa on tilava tupa ja kaksi peräkamaria. Yläkerran neljä kesäkamaria ja avovintti on kunnostettu. näyttelytiloiksi. Nykyaikainen keittiö ja sosiaalitilat mahdollistavat talon käytön vaativiinkin tilaisuuksiin.

Pajamäki sijaitsee Kotilan kylässä, vuonna 1556 ensimmäisenä toholampilaisena tilana veroluetteloon merkityllä asuinpaikalla, keskellä Lestijokilaakson kaunista kulttuurimaisemaa. Siellä maalaismaisen elämänmuodon perinne ja nykyisyys kohtaavat.

Pajamäen tupa
Pajamäen tupa

Talon peruskorjauksen ja entisöinnin suunnittelusta ovat vastanneet arkkitehdit Tuulia ja Lasse Minkkinen. Hanke on edistynyt pääasiassa talkoovoimin ja pienten avustusten turvin siten, että päärakennus valmistui käyttökuntoon jouluksi 1999. Pajamäelle on kerätty näytteille pantavaksi entisajan maalaistalossa tarvittuja käyttö- ja koriste-esineitä, siirtolaisperinnettä sekä erilaista sota-ajan elämästä kertovaa aineistoa. Myös maan kuulujen Laitalan koristemaalareiden töitä on talossa nähtävillä.

Pajamäen tuulimylly
Pajamäen tuulimylly

Pajamäki pääsi aikoinaan mukaan POMO-hankkeeseen, jonka kautta on saatu rahoitusta perinteen tallentamiseen. Myös kulttuurirahasto ja museovirasto ovat tukeneet tätä hanketta, samoin Keski-Pohjanmaan Aikuiskoulutuskeskus peruskorjaus- ja muurauskurssien muodossa. Ratkaiseva käänne rahoituksessa tapahtui, kun hankkeen loppuun viemiseksi perustettu Pajamäki projekti pääsi Pirityiset ry:n kautta EU- rahoitteeseen Leader kotikylä+ hankkeeseen mukaan syksyllä 2001. Sieltä saadun rahoituksen turvin tehtiin kesällä 2002 jo koneliiteri, johon on jo kerätty runsaasti 1900-luvun maatalouskoneita ja kalustoa. Samoin kunnostettiin talon vanha leipävilja-aitta. Seuraavina kesinä rakannettiin savusauna, paja, tuulimylly, ulkokäymälä ja paikalle siirretty vanha riihi. Kokonaan julkinen rahoitus ei kattanut kustannuksia, vaan omarahoitusta ja talkootyötä tarvittiin paljon. Vajaan sadan jäsenen kannatusyhdistyksen ja pienen innokkaiden talkoolaisten joukon kovalla työllä Pajamäestä on tehty upea elävä perinnekeskus ilman velkaa.

Pajamäki on elävä pitäjätalo, perinnekeskus, jossa maaseutumaisen elämänmuodon perinne ja nykyisyys kohtaavat. Taloon ja sen ympärille on tallennettu tieto maaseudun ja maalaistalon kehityksen lähihistoriasta ja elämästä sekä niistä asioista, jotka ovat vaikuttaneet maatalouden kehitykseen. Tämä tieto on kaikille nähtävänä ja käsin kosketeltavana, myös jälkipolville.

Pajamäki on myös erinomainen paikka kokouksille, juhlille, konserteille, pitäjäpäiville, laulajaisille ja perhejuhlille. Talo on kaikkien käytettävissä ja esimerkiksi pikkujoulujen pitoon tunnelma ja puitteet ovat vertaansa vailla.

Pajamäen perinnekeskus (Pohjapuolentie 366) on avoinna kesäisin, muulloin sopimuksen mukaan. Pääsymaksu 2 €. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen maaseutukulttuuriperinteeseen.

Yhteydenotot ja varaukset: Annikki Salo puh. 040 539 4053, s-posti tai Antti Koskela puh. 050 561 2165, s-posti . Löydät meidät myös Facebookista sekä YouTubesta.

Kulttuurisihteerin yhteystiedot

--